Villa Satakieli on aktiivisen perheen unelmakoti Oulun asuntomessuilla 2025

Villa Satakieli on suunniteltu palvelemaan viisihenkisen perheen tarpeita. Pieksäwoodin lämpöhaapa tuo saunatupaan tunnelmaa ja toiminnallisuutta.

Mieluisa lenkkeilypaikka kaavoitettiin asuntomessualueeksi

Oulun jokisuiston alue oli viehättänyt Villa Satakielen rakentajia jo pidemmän aikaa. Lenkkipolun varrelta oli jo katsottuna mukava paikka, johon olisi voinut muuttaa, kun lapset lentäisivät pesästä. Oulun kaupungin kaavoittama Hartaanselänrannan Asuntomessualue muutti kuitenkin suunnitelmat ja haave alkoi konkretisoitumaan aiottua nopeammin.

Yksi kaavoitetuista tonteista kiinnosti perhettä eniten. Se oli kulmatontti, joka rajautui puistoon. Tontilta oli lisäksi kaunis, osittainen suistonäkymä. Kyseiselle tontille sai rakentaa sopivankokoisen, yksitasoisen talon, jota lähdettiin suunnittelemaan yhdessä YO ZEN Arkkitehtien kanssa.

Oulun jokisuistolla ihastusta herättänyt lenkkipolkumaisema vaihtui omasta saunasta avautuvaksi näkymäksi, kun viisihenkinen perhe toteutti haaveensa omakotitalosta Oulun asuntomessualueella Hartaanselänrannassa.

Saunatupa, joka muuntuu elämäntilanteiden mukaan

Perheen toiveena oli suunnitella koti, joka palvelee arkea ja harrastuksia, mutta ennen kaikkea tuntuu kodilta. Ratkaiseva osa tätä tunnelmaa löytyy Villa Satakielen erillisestä saunatuvasta, jossa Pieksäwoodin lämpökäsitelty haapa tuo tilaan lämpöä ja akustiikkaa.

”Meille on tärkeää, että avoin keittiö-olohuone on iso ja viihtyisä, kaikille tavaroille löytyy oma paikkansa ja lapsilla on omat makuuhuoneet. Saunatupa toimii olohuoneen jatkeena, jossa voi viettää aikaa ystävien ja harrastusten parissa”, rakentajat kuvailevat.

Erilliseen saunatupaan kuljetaan lasitetun terassin kautta.  Villa Satakielen 28 m² saunatupa ei ole vain paikka saunoa – se toimii olohuoneen jatkeena, vierashuoneena, etätyötilana ja musiikkiharrastusten tukikohtana. Saunatuvan seinät ovat paneloitu Pieksäwoodin lämpöhaapapaneelilla, ja kattoa koristaa Pieksäwoodin lämpöhaapa 2-valeurapaneeli. Lämmin puupanelointi ei ole pelkästään näyttävä, se parantaa myös tilan akustiikkaa ja tukee näin perheen soittoharrastuksia.

Harrastuksille pyhitetty erillinen saunarakennus, antaa mahdollisuuden nauttia kylpemisestä, mutta tila taipuu myös tukemaan perheen musiikkiharrastuksia, toimii tarvittaessa vierashuoneena, sekä etätyötilana.

Miksi juuri lämpökäsitelty haapa?

Saunatupaan on haettu erilaista tunnelmaa kuin päärakennuksessa. Tuvassa luonnonmateriaalit näyttelevät pääosaa. Seinäpanelointi tuo tilaan lämpöä ja pehmeyttä, katon valeurapaneeli struktuuria. Aktiivisen perheen sauna lämpiää arkisin lenkkien yhteydessä. Heille on tärkeää, että sauna lämpiää helposti. Myös lämpöhaapa oli rakentajille helppo materiaalivalinta:

”Meille oli selvää, että materiaalin tulisi olla lämpökäsiteltyä. Viimeisen silauksen antoi kuitenkin kylpyhuoneen laattavalinta, jonka kanssa lämpöhaapa sointui parhaiten,” rakentajat kertovat.

Kattoa koristaa Pieksäwoodin lämpökäsitelty haapa II-valeurapaneeli.

Yhteistyö Pieksäwoodin kanssa on sujunut todella hyvin. Tuotteet ovat tulleet ajallaan ja olleet laadukkaita. Tuotteiden asennus on onnistunut helposti, eikä hukkaa ole syntynyt juurikaan. Myös kaikki listat ovat lämpöhaapaa ja antavat tilaan yhtenäisen, viimeistellyn ilmeen.

”Yhteistyö Pieksäwoodin kanssa on mennyt tosi hyvin ja tuotteet ovat olleet todella laadukkaita. Näitä on helppo suositella eteenpäin”, Villa Satakielen rakentajat kertovat.

Villa Satakielen kylpyhuoneesta löytyy myös uniikki sisustuselementti:
paneloitu kylpyhuoneen seinä.

Saunan lauteilta avautuu kodin rakkain näkymä

Villa Satakielen kylpyhuoneesta löytyy myös uniikki sisustuselementti: paneloitu kylpyhuoneen seinä. Kaunis seinäpanelointi jatkuu yhtenäisenä saunasta kylpyhuoneen puolelle ja tuo tilaan lämmintä spa-tunnelmaa.

Saunan lauteilta avautuu lisäksi kodin rakkain näkymä. Ylälauteelta pääsee nautiskelemaan lenkkipoluilta tuttua maisemaa – kuvankaunista jokisuistoa.

Ensi kesän messuja Villa Satakielen rakentajat odottavat innolla. Heistä on mukava päästä ihastelemaan mitä muut rakentajat ovat kahden vuoden rakentamisen aikana saaneet aikaan. Kovasti perheessä odotetaan myös muuttoa omaan kotiin.

”Rakennusprojektissa antoisinta on ollut seurata omien suunnitelmien toteutumista. Erityisesti saunatuvan materiaalivalinnat miellyttävät ”,
rakentajat kertovat tyytyväisenä.

Inspiroidu luonnonläheisestä asumisesta – Pieksäwood tuo lämpöä jokaiseen kotiin

Villa Satakieli on esimerkki siitä, miten laadukkaat materiaalit, toimiva suunnittelu ja perheen omat tarpeet kohtaavat. Pieksäwoodin lämpöhaapapaneelit ovat paljon enemmän kuin rakennusmateriaalia – ne luovat tilaan tunnelmaa, toiminnallisuutta ja pitkäikäistä kauneutta.

Villa Satakieli

Asukkaat: 16-, 14- ja 10-vuotiaat lapset, sekä äiti ja isä

Arkkitehti: YO ZEN Arkkitehdit

Talotoimittaja: Jopera

Käytetyt Pieksäwood-tuotteet:

Lämpökäsitelty Haapapaneeli 15×140 STS 2

II-valeurapaneeli Lämpökäsitelty Haapa 15×68 STS 5

Laudepuu Lämpökäsitelty Haapa 28×140 PHL

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top