Asennusohjeet

Komposiittilauta ja komposiittiaita

Komposiittilaudan ja komposiittiaidan asennusohjeet

Huomioi rakennusvaiheessa

Terassin rakennusvaiheessa täytyy myös ottaa huomioon, että laudoituksen alle ei jää kosteutta sitovia materiaaleja ja että terassin alapuolinen tuuletus on riittävällä tasolla.

Jos terassin pinta jää lähelle maan tasoa, täytyy alle asentaa soramurskeella peitetty maisemointikangas estämään rikkakasvuston kasvua terassin alla.

Puhdista komposiittipinnat säännöllisesti

Pieksäwood puukomposiitti on kestävä, näyttävä ja helppohoitoinen rakennusmateriaali esimerkiksi terasseihin, laitureihin tai uima-altaiden ympärille.

Kaikki ulkona olevat rakennusmateriaalit altistuvat mm. ympäristön epäpuhtauksille, ja siksi vaativat huoltoa ja puhtaanapitoa.

Estä homeen kasvu likaisiin pintoihin

Valmistaja on lisännyt tuotteeseen homeen muodostumisen ehkäisevää lisäainetta, mutta parhaiten ongelmat voidaan välttää säännöllisellä, sekä huolellisella puhtaanpidolla ja oikeilla asennustavoilla. Pinnalle kertyvät epäpuhtaudet ovat homeitiöille suosiollista kasvualustaa. Jotta pinnoille ei pääse kertymään likaa ja muita epäpuhtauksia, on pintojen säännöllinen puhdistaminen välttämätöntä.

Ehkäise lian pinttyminen

Pyri myös puhdistamaan terassipinoilta aina mahdollisimman nopeasti myös kaikki sinne pudonneet ja läikkyneet ruoka-aineet, että niistä ei jää mitään pinttyneitä jälkiä. Niitä on pidemmän ajan kuluttua huomattavasti hankalampaa poistaa. Säännöllisellä ja huolellisella puhtaanapidolla pääset nauttimaan terassistasi pitkälle tulevana vuosina.

Terassille ja pihaan

Kestävä ja kaunis puukomposiitti
sopii terassilaudaksi ja aitamateriaaliksi.

Komposiittiterassi kestää sään vaihtelut ja näyttää aivan puulta.